Voimanosto

Voimanosto on kilpailulaji, joka koostuu kolmesta eri nostomuodosta, joiden tulokset lasketaan yhteen. Voittaja on siis se, kenen yhteistulos on kaikista paras, eikä yksittäisen noston tulos välttämättä ratkaise voittoa. Nämä kolme nostoa ovat penkkipunnerrus, maastaveto ja jalkakyykky. Jokaista nostoa saa yrittää kolme kertaa ja jokaisesta nostosta on saatava vähintään yksi hyväksytty suoritus. Nostot suoritetaan järjestyksessä: jalkakyykky, penkkipunnerrus ja maastaveto. Kahden kilpailijan saadessa saman parhaan tuloksen, voittaa painoltaan kevyempi kilpailija tasapelin.

Kaikki kilpailijat eivät kilpaile samassa luokassa, vaan heidät asetetaan eri painoluokkiin, joiden lisäksi veteraaneille ja nuorille on omat sarjansa. Yhteistuloskilpailujen lisäksi järjestetään myös yhden noston kilpailuja maastavedossa ja penkkipunnerruksessa, sekä näiden kahden noston yhteistuloskisoja.

Voimanostossa on kaksi luokkaa myös varusteiden näkökulmasta. Toisessa saa vapaasti käyttää tukevia varusteita kuten nostovyötä, nostopukua ja polvisiteitä. Klassisessa voimanostossa, jota kutsutaan joskus myös nimellä raw-voimanosto, ei saa käyttää varusteita. Suomessa on kaksi liittoa: Suomen Voimanostoliitto ja Finland Powerlifting Oraganisation.

Mistä laji sai alkunsa?

Voimanoston juuret yltävät aina muinaisten Kreikan ja Rooman aikoihin asti, mutta aivan niistä ajoista lähtien ei lajissa ole kilpailtu. Moderni voimanosto sai alkunsa 1950-luvulla Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Laji sai innoituksensa pitkälti painonnoston voimaharjoitteiden tekemisestä ennätysmielessä. Tuohon samaiseen aikaan painonnoston suosio oli laskussa Yhdysvalloissa, mikä osaltaan johti siihen, että voimanosto tuli yhä enemmän hyväksytyksi lajiksi. Alkujaan kolme kilpailuliikettä olivat penkkipunnerrus, kyykky ja hauiskääntö, kunnes viimeisin vaihdettiin maastavetoon 1960-luvun loppupuolella.

IPF eli Kansainvälinen Voimanostoliitto perustettiin vuonna 1973, mikä loi alun myös EPF:lle eli Euroopan Voimanostoliitolle vuonna 1974. Liitot olivat tiiviisti yhdistettynä kehonrakennukseen, ja tuohon aikaan myös naiset olivat osallistuneet kehonrakennukseen jo vuosia. Näin ollen naiset siirtyivät nopeasti myös voimanoston pariin ja ensimmäiset naisten kisat järjestettiin vuonna 1978 Yhdysvalloissa, ja vuotta myöhemmin IPF lisäsi naisten sarjat liiton kisoihin. Liittorakenne levisi lukuisiksi eri liitoiksi 1980-luvulla doping-testaamisesta kiistelyn vuoksi. IPF pysyi kuitenkin aina suurimpana liittona.

Lajin kehittyminen vuosien varrella

Nostovyöt ja polvisiteet oli keksitty jo ennen voimanostoa, mutta vuonna 1983 John Inzer kehitti ensimmäisen täysin voimanostoon liittyvän varusteen – penkkipaidan. Penkkipaidoista ja nostopuvuista tuli osa voimanostoa, ja siinä missä osa liitoista hyväksyi erilaisia kankaita ja innovaatioita, oli IPF:n säännöt paljon tiukemmat sen suhteen, millaisia varusteita urheilijat saivat kisoissa käyttää. Muita keksintöjä olivat esimerkiksi omat erikoistangot kyykkyihin ja maastavetoihin, mutta IPF:n standardi oli käyttää samaa tankoa kaikissa kolmessa nostossa.

Myös voimanoston säännöt kehittyivät lajin mukana vuosien kuluessa, mutta ei aina täysin pysyvästi. Esimerkiksi komento ”työnnä” oli aluksi käytössä penkkipunnerruksessa, mutta välissä se poistettiin ja otettiin uudelleen käyttöön vuonna 2006. IPF käyttää myös ”aloita” -komentoa penkkipunnerruksen alussa, kun taas osa liitoista ei ole käyttänyt kyseistä komentoa koskaan. Nykyään moni liitto hyväksyy myös leveämpiasentoisen sumo-maastavedon, kun ennen on käytetty vain perinteistä maastavetoa. Osa liitoista ei tosin hyväksy sitä vieläkään.

Harjoittelu ja kilpaileminen

Voimanoston harjoittelu sisältää pitkälti painoilla harjoittelua, jossa tavoitteena on parantaa kolmea kilpailunostoa – kyykkyä, penkkipunnerrusta ja maastavetoa. Se ei silti tarkoita, että harjoittelijat tekevät vain näitä liikkeitä, mutta eivät mitään muuta. Muita liikkeitä ja lihaksia harjoitetaan myös, mutta niitä kutsutaan apuliikkeiksi. Kun kehonrakennuksessa on tarkoitus kasvattaa jokaista yksittäistä lihasta mahdollisimman paljon, ja painonnostossa täydellisellä tekniikalla on iso rooli, painottaa voimanosto nimensä mukaisesti voimaa. Lajin kolme kisaliikettä vaativat toki oikeaa tekniikkaa, mutta vielä enemmän puhdasta voimaa.

Kilpailijoita verrataan muihin kilpailijoihin, jotka ovat samaa sukupuolta, sekä samassa paino- ja ikäluokassa. Syynä on se, että kevyemmät kisailijat, kuten Lamar Grant, joka on vetänyt maasta viisi kertaa oman painonsa verran, saa yhtä lailla kunniaa verrattuna suurimman maastavedon tehneeseen kilpailijaan. Miehien painoluokat alkavat 59 kilogrammasta, kun viimeinen painoluokka on yli 120 kiloa painavat. Naisilla samat luvut ovat 43-kiloisista yli 84 kiloa painaviin. Ikäluokat ovat 15 – 18-vuotiaat, 19 – 23-vuotiaat, 23 – 40-vuotiaat ja yli 40-vuotiaat.

Maailmanmestareita ja ennätyksiä

Kaikissa painoluokissa on yli 120 kilogrammaan asti ollut viime vuosina hyvin pitkälti samat voittajat vuodesta toiseen. Kärjessä on 59-kiloisissa ollut Sergey Fedosienko ja 66-kiloisissa Konstantin Danilov ja Sergey Gladkikh yhdessä. 74 kg:n sarjassa Jaroslaw Olech, 83-kiloisissa Andriy Naniev ja 93 kg:n sarjassa Dmitry Inzarkin ovat hallinneet painoluokkiaan. Viimeisin kultamitalisti 105-kiloisissa on Dmytro Semenenko, 120-kiloisissa Oleksiy Bychkov ja yli 120-kiloisissa puolestaan David Lupac. Suomalaisista lajissa on viime aikoina pärjännyt hyvin miehistä Kenneth Sandvik ja naisista Hanna Rantala.

Voimanosto on lujuutta ja tietysti voimaa vaativa laji. Kansainvälisellä tasolla pärjääminen vaatii paljon töitä, kuten mikä tahansa muukin urheilulaji. Silti se on harrastus, jonka kuka tahansa voi aloittaa. Tietysti rajoittavana tekijänä voi olla oma fysiikka, mikäli liikkuvuus ei riitä tai muut terveydelliset seikat haittaavat. Lajille ominaista on kolmen liikkeen hiominen huippuunsa, kun kaikki muu toimii avustavana harjoitteluna. Suomessa harjoittelijoita on kuitenkin paljon, joten apua ja samanmielistä seuraa löytyy varmasti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *