Jujutsu on japanilainen kamppailulaji, joka sai alkunsa samuraitaistelijoiden toimesta jo 1300-luvulla. Sen nimi tarkoittaa ”pehmeyden taidetta” tai ”taipumisen tapaa”, riippuen hieman sanan käännöksestä. Harrastuksena laji on suhteellisen helppo aloittaa, ja se on erittäin suosittu itsepuolustuslajien joukossa. Jujutsu sisältää laajan valikoiman erilaisia tekniikoita sisältäen potkuja, lyöntejä, sidontoja, heittoja, kuristusotteita ja eri lähitaisteluaseiden käyttöä. Laji on siis erittäin monipuolinen ja sen piirteitä on löydettävissä lukuisista muista eri taistelulajeista. Harrastaessa monipuolisuus riippuu harrastuspaikasta.
Jujutsun tarkat sukujuuret ovat hieman hämärän peitossa, sillä se alkoi kehittyä sodan aikana taistelukentillä. Elämän ja kuoleman tilanteissa oli äärimäisen tärkeää toimia nopeasti ja tehokkaasti, tai muutoin ei näkisi enää seuraavaa taistelua. Jujutsu kehitettiin tilanteisiin, joissa taistelija menetti aseensa ja hänellä saattoi olla vain yksi mahdollisuus kääntää taistelun suunta itselleen voitokkaaksi. Alun perin kaikki tekniikat olivat siis erittäin hiottuja ja todellisissa tilanteissa testattuja. Lisäksi ne olivat melko brutaaleja nykyisiin verrattuna.
Tekniikat – lukot, sidonnat ja kuristusotteet
Lukoilla, sidonnoilla ja kuristusotteilla on suuri rooli jujutsussa. Esimerkiksi lukoilla voi kontrolloida vastustajan asetta tai vaihtoehtoisesti koko vastustajaa kivun avulla, kun niveliä väännetään vääriin suuntiin. Tällaisissa tilanteissa vastustaja useimmiten luovuttaa. Sidonnat voivat puolestaan toimia valmistavana liikkeenä heittoa varten tai tietysti vain pitämään vastustajaa sidottuna, ei välttämättä jatkuvaa kipua aiheuttaen, mutta estäen liikkumisen. Lukkoja ja sidontoja voidaan käyttää pitkälti kaikkiin eri niveliin aina sormista polviin saakka, minkä takia laji onkin suosittu lainvalvojien joukossa.
Kuristusotteet ovat puolestaan jujutsun vaarallisimpia tekniikoita, koska kuristamalla on jopa suhteellisen helppo saada vastustaja menettämään tajuntansa, mikä ei yleisesti ottaen koskaan ole ihmiselle hyväksi. Pahimmillaan kuristus voisi johtaa kuolemaan asti, jos esimerkiksi vastustajan henkitorvi vaurioituu. Kuristukset olivat tietysti lajin kehittyessä tärkeitä ja hyödyllisiä, mutta jälkeenpäin tekniikoita on jouduttu muokkaamaan harjoitteluun ja kilpailuun sopiviksi. Osa kuristustekniikoista on kielletty kokonaan. Jujutsusta löytyy myös monia tekniikoita, joiden tarkoitus on torjua kuristus.
Iskut ja mattotekniikat
Iskutekniikat ovat tänä päivänä tekniikoita, joihin ei välttämättä panosteta jokaisessa koulussa. Ne ovat silti tärkeä osa lajia. Kyseessä ei tosin ole nyrkkeilytyylisten lyöntien lyöminen, vaan tarkkojen iskujen tekeminen vastustajan avainpisteisiin. Nämä pisteet ovat kohtia, jotka ovat erittäin arkoja, eli niihin lyöminen aiheuttaa suurta kipua tai helposti jopa vammoja. Iskut pyritään kohdistamaan heikkoihin luihin, hermokeskuksiin tai suojaamattomiin elimiin, kuten maksaan. Jujutsun iskutekniikat ovat itse asiassa olleet pohjana myös karatelle.
Mattotekniikat ovat samantyylisiä kuin lukot, mutta nimensä mukaisesti tekniikoita käytetään vain vastustajan ollessa maassa. Alkuperäiset tekniikat olivat hyvin yksinkertaisia ja väkivaltaisia, sillä ne sisälsivät usein puukolla lyömistä tai jopa puremista. Nämä tekniikat täytyi totta kai kehittää hieman hienostuneemmiksi kilpailuja varten. Nykyisellään tekniikat ovat sellaisia, että kuka tahansa voi käyttää niitä joko itsepuolustukseen tai kilpailun aikana. Mattotekniikat ovat jälleen yksi hyvä esimerkki lajin kehittymisestä, koska kaikista vanhimmat liikkeet ovat kiellettyjä ja hyvin harva niitä enää opettaa.
Heitot ja alasviennit
Yksi osa jujutsua on käyttää vastustajan omaa energiaa häntä itseään vastaan, ja heitot ovat yksi parhaita esimerkkejä tästä tyylistä. Heitot valmistellaan yleensä siten, että vastustaja pyritään saamaan asentoon, jossa hänen tasapainonsa on huono tai hän menettää sen täysin. Tuolloin vastustajan omaa liikettä ja painoa on helppo käyttää häntä itseään vastaan, mikä johtaa oikein toteutettuna vastustajan päätymiseen lattialle makuulleen. Alun perin heittoja käytettiin vastustajan aseista riisumiseen ja maassa puukon avulla päihittämiseen, joka nykyisin tapahtuu mattotekniikoilla.
Alasviennit ovat toinen tapa saada vastustaja maahan, mutta ne toimivat periaatteessa täysin vastakkaisella periaatteella kuin heitot. Siinä missä heitoissa käytetään vastustajan omaa liikettä ja painoa, alasvienneissä käytetään omaa raakaa voimaa vastustajan lattiaan iskemiseen. Ne toteutetaan yleensä tarttumalla vastustajan jalkoihin tai käsiin siten, että hän ei pääse estämään liikettä. Nykyisin tekniikkaa käytetään kilpailuissa hyvin vähän, ja suurin osa alasvienneistä johtuu vahingoista tai liian aggressiivisista hyökkäyksistä. Vapaaottelussa sen sijaan alasvientejä näkee useammin.
Harrastaminen ja kilpaileminen
Jujutsua pystyy harrastamaan melko laajalti ympäri Suomea. On kuitenkin huomioitava, että kaikki eivät erikoistu samoihin tekniikkoihin, koska laji on melko laaja. Esimerkiksi lyöntitekniikat ovat osa, joka harvoin on painopisteenä. Harrastusta aloittaessa kannattaa tarkistaa oman kaupungin tarjonta, ja tehdä valintansa sen mukaan, mitkä tekniikat itseä eniten kiinnostavat. Melkein jokaiseen harrastuspaikkaan pääsee tutustumaan yhdeksi treeniksi, mikä antaa itselle paremman kuvan siitä, onko laji mieluinen. Jujutsussa on myös mahdollista kilpailla melko laajasti niin Suomen sisällä kuin ulkomaillakin.
Jujutsun käyttötarkoitus ei ole enää sama kuin vuosisatoja sitten tapahtuneissa taisteluissa, mutta silti laji on yhä suosittu ja sitä harrastetaan laajalti. Syyt harrastamiseen vaihtelevat henkilöittäin itsepuolustuksesta kunnon kohottamiseen. Laji sopiikin hyvin molempiin tarkoituksiin, sillä monet liikkeet eivät vaadi juurikaan voimaa, joten lähes kenen tahansa on niitä mahdollista toteuttaa. Lisäksi hyvä fyysinen kunto on aina tärkeä osa kamppailulajeja. Halutessaan harrastuksen voi viedä pidemmälle osallistumalla kisoihin niin Suomessa kuin ympäri maailmaakin.